keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Vihdoinkin Chromecast osaa toistaa Android-puhelimen ruudun kaikki näkymät

Chromecast on pieni Googlen mediatoistin, joka asetetaan television HDMI-liittimeen. Android-puhelimeen -tai tablettiin ladataan Googlen Play-kaupasta Chromecast app -sovellus. Sitten voidaan toistaa esimerkiksi elokuvia Netflixin kautta tai katsella YouTube-videoita.

Android-puhelimen -tai tabletin mitä tahansa näkymää ei ole voinut tätä ennen toistaa Chromecastin avulla. On pitänyt tyytyä erittäin niukkaan sovellusvalikoimaan (Netflix, YouTube...). Tästä eteenpäin asian pitäisi korjaantua, sillä nyt Chromecast app osaa toistaa kaiken, mitä Android-laitteessa näkyy. Kannattaa huomata, että sovelluksen version tulee olla 1.7. Jos sellaista ei ihan vielä ole saatavana, pitää odottaa muutamia päiviä. Päivitys tulee saataville ihan lähiaikoina. Itselläni näytti olevan versio 1.5.5. Pitää odotella!

Onhan se ollut merkillistä, kuinka Chromecast on toiminut tähän asti hyvin rajoitetusti! Moni on ehtinyt jo tuskastua kyseisiin rajoituksiin. Google toimi viisaasti, kun se salli kaikenlaiset näkymät Chromecastissa. Tuetut tämänhetkiset puhelimet ja tabletit ovat tässä (lyhyt lista, jonka luvataan pitenevän):
  • Nexus 4
  • Nexus 5
  • Nexus 7 (2013)
  • Nexus 10
  • Samsung Galaxy S4
  • Samsung Galaxy S4 (Google Play Edition)
  • Samsung Galaxy S5
  • Samsung Galaxy Note 3
  • Samsung Galaxy Note 10
  • HTC One M7
  • HTC One M7 (Google Play Edition)
  • LG G3
  • LG G2
  • LG G Pro 2
  • Support for additional devices coming soon
Ao. linkeistä voi lukea lisää (englanniksi):
Edit: nyt se on mahdollista! Latasin Chromecast app 1.7.x -version Nexus 4 -puhelimeeni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti