sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Käytettyjä Jolla-puhelimia saa jo nettikirpputoreilta

Huomasin Jolla-puhelimen myynti-ilmoituksen nettikirpputorilla nimeltä Matkapuhelinfoorumi.fi. Hintaa oli 399 € eli yhtä paljon kuin ennakkotilattuna ja noudettuna Narinkkatorilta. Suurta jonoa ei kyseinen myynti-ilmoitus näytä aiheuttaneen. Tämä johtunee viime päivien jutuista, joissa Jollan puhelimeen on suhtauduttu hyvinkin kriittisesti; käyttöliittymä on erilainen kuin muissa puhelimissa eivätkä kaikki toiminnot ole vielä käytössä tai sulavia.

Käytetyistä puhelimista Applen tuotteet pitävät arvonsa parhaiten. Seuraavana tulevat Googlen Nexus-puhelimet. Arvonsa puolestaan nopeasti menettävät Nokian Windows Phone 7/8 -puhelimet. Nokia Lumiaa 520, joka jo ostaessa on edullinen, on  vaikea myydä käytettynä, kun siitä ei saa juuri mitään. Jäljelle jää käyttöarvo. Kannattaa kuluttaa Lumia 520 aivan loppuun ja vaihtaa sitten uuteen.

On vain hyvä, että puhelimilla on käytettyjen "jälkimarkkinat". En pidä ollenkaan siitä, että hyväkuntoinen puhelin hylätään kaapin pohjalle tai jopa heitetään roskikseen. Koska puhelinmarkkina siirtyy nopeasti eteenpäin, saadaan aina yhä uusia malleja kauppoihin. Vain puolen vuoden odottelun jälkeen kuluvan syksyn uutuusmallin voi saada hyvinkin edullisesti nettikirpputorilta takuuukuitin kera. Jään mielenkiintoisena tarkkailemaan, millä hinnalla Jollan puhelimen saa ensi vuoden puolella.

Edit: Kyseinen nettikirpputorin Jolla-puhelin on näköjään myyty...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti