keskiviikko 6. helmikuuta 2013

NFC (Near Field Communication) on melkein kaikilla taskussa

Aalto-yliopiston Fablabissa eilen 4.2.2013 tuli puheeksi erään paikalla olleen kanssa NFC (Near Field Communication). Kyseisen tekniikan avulla voivat kaksi NFC-laitetta vaihtaa tietoa. Esimerkiksi puhelin voi lähettää kontaktitietoja tai kuvan toiseen puhelimeen. Tai puhelimella voi saada tietoa julisteesta, johon on upotettu NFC-piiri.

Niinpä käytiin läpi kaikki lompakon kortit. Löydettiin peräti kolme NFC-tekniikkaan perustuvaa korttia; HSL:n matkakortti, K-plussakortti ja kuntosali/uimahallikortti. Tosiaan, kun käyn K-kaupassa, näytän korttia lukulaitteelle ja siinäpä se on. Plussaa ropisee. Samoin teen bussissa. Vaan mitäpä sitä julistamaan, millä tekniikalla kyseiset palvelut on toteutettu. Kunhan toimivat niin se on tärkeintä.

Totesimme korttien olevan NFC:llä toteutettuja sillä tavalla, että asetimme kortin vastakkain Android-puhelimen kanssa. Sitten käynnistettiin sovellus, joka tunnisti, että puhelimen kyljessä oli korttini. Kyseisessä Androidissa oli NFC-ominaisuus. Nähdäkseni kaikissa puhelimissa ei ole.

Jotain ikävääkin sain kuulla. Kuulemma NFC-kortteja voi manipuloida. Esimerkiksi salikortin voimassaoloaikaa voi muuttaa. Tämä ei mielestäni kannata. Nimittäin aikaa ostetaan puoli vuotta kerrallaan. Kassalla saatetaan huomata, mikäli korttiin ei ole vaikkapa kahteen vuoteen ostettu lisää aikaa ja salilla käynti onnistuu edelleen. Mutta HSL:n kortin kanssa voisi olla toisin. Kuka ehtii tai pystyy tarkkailemaan tilannetta, kun kortteihin ostetaan arvoa eli ladataan rahaa ja sitä kautta matkoja? Mitä jos joku keksii, miten kortille voi ladata arvoa? Tämähän on kauheaa! Maksan kunnallisveroa, jotta HSL voisi tarjota bussikyytejä. Sitten joku saattaa kulkea maksutta mukana.

Seuraavaksi etsin Nokia Lumia 920:en liittyvää NFC-tietoa. Ikävä sanoa, mutta eilen Android- ja Lumia-puhelimet eivät keskustelleet keskenään NFC:n kautta. Harmi kertakaikkiaan. Mikä ihme noissa aina on? Toivotaan, että asia voisi korjaantua jotenkin päivitysten tms. kautta.

NFC-korteissa löytyy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti