tiistai 21. elokuuta 2012

Chrome - ollako Windows 8-sovellus vaiko eikö olla?

Asensin Chrome-selaimen ja päivitin sen uusimpaan versioon Windows 8:ssa. Chrome uskottelee käyttäjälle olevansa oikea Windows 8 -tyylinen ohjelma, vaikka Chromea ei löydy Microsoftin sovelluskaupasta.

Huomasin mielestäni tärkeän asian. Kun käynnistin Chromen Windows 8:n uudessa käyttöliittymässä, alapalkkia ei näkynyt ja esimerkiksi kellonaika ja päivämäärä olivat poissa. Onko tämä sitä Microsoftin mainostamaa työn tuottavuuden lisäämistä, kun ei suotta vilkuilla kelloa? Kun taas Chrome käynnistyi Windows 8:ssa siellä perinteisessä käyttöliittymässä, alapalkki oli näkyvissä.

Microsoft on ajanut selainvalmistajat ahtaalle Windows 8 -ympäristössä. Mozilla Foundation ei ilmeisesti aio tuoda selaimestaan versiota Windows 8:n uudelle käyttöliittymälle. Chrome sinnittelee jossain aidon Windows 8 -ohjelman IE:n ja Firefoxin välimaastossa.

Aion asentaa selaimia Windows 8:ssa kuten ennenkin. Niitä saa olla useita, sillä jokaisessa selaimessa on omat hyvät puolensa. Microsoftin on turha luulla, että luovun esimerkiksi Chromesta noin vain IE:n hyväksi.

Uusi
vanha (taitaa se palkki näkyä vähän sieltä alhaalta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti