keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Syksyllä otetaan kaikesta messusta huolimatta käyttöön suuri määrä Lumia-puhelimia

Koska uusia Symbian-puhelinmalleja ei enää julkaista, yritysten on siirryttävä (täällä Suomessa) Lumiaan. Sehän tarkoittaa samalla uuden käyttöliittymän opettelua, koska kyseisissä puhelimissa on Windows Phone 7.x (8.0 ei muuten ikinä saavu Lumioihin).

Kuulinpa eräältä sukulaiselta, että elokuussa kuluvaa vuotta saapuu uusi Lumia-puhelin sukulaisen työpaikan työpöydälle ja sitä sitten pitäisi alkaa opetella. Ohjelmia ainakin tämän hetkisen tiedon mukaan saa asentaa. Päivityksistä ja ylläpidosta ei ollut sukulaisella tietoa. Onnistuvatko ne huomaamatta etänä? Kenties.

Taidanpa kuunnella sukulaisen kysymykset ja kerta kaikkiaan mitata vaivihkaa kellolla aikaa, joka kuluu uuden käyttöliittymän opetteluun. Nimittäin Windows Phone 7.x -alusta on mielestäni helppo omaksua. Muutama napautus ja sipaisu ja se on siinä.

Yritykset ovat tulevana syksynä kerta kaikkiaan tilanteessa, jossa on siirryttävä tutusta Symbian-alustasta toiseen eli Windows Phone 7.x -alustaan ja ensi vuonna Windows Phone 8:an. On mielenkiintoista päästä kuulemaan käyttäjien mielipiteitä. Onko WP 7.x helpompi tai vaikeampi kuin Symbian? Millainen on akkukesto? Onko WP 7.x -puhelimien kosketusnäyttö käyttökelpoinen?

Vaikka Windows Phone 8 ei ikinä asennukaan nykyisiin Lumia-puhelimiin, joku "kapula" on oltava ja siihen on puhuttava. Niinpä "karavaani kulkee ja koirat haukkuvat". Suomeen saadaan siten suuri määrä työnsä puolesta Windows Phone -alustaa käyttäviä toimisto- ym. työntekijöitä.

Aikoinaan olimme kännykkätiheydessä maailman kärkeä. Seuraavaksi voisimme olla johtavia Windows Phone -alustan käyttäjiä. Kuinka voitaisiin kääntää tuollainen ominaisuus eduksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti